Läsnäoloa ja tukea liikkeelle pääsyyn – vähemmän yksinäisyyttä.

Vien iäkkään läheisesi asioille, ulkoilemaan ja kulttuurin pariin. Autan pärjäämään kotona ja pysymään elämässä kiinni.

Ikäihmisen tueksi ja virkistykseksi

Asiointiapua, virkistäviä retkiä, seuraa ja kotipalvelua

Järvenpää – Kerava – Tuusula – Vantaa sekä lähialueet

Ikoni, jossa ostoskoriAsiointapua iäkkään kanssa tai puolesta

Lähden ikäihmisen tueksi ja seuraksi apteekkiin, kauppaan ja muille asioille. Noudan autolla kotiovelta tai tuon ostokset kotiin ja laitan paikoilleen. Annan aikaa ja olen seurana juuri sen verran kuin toivotaan.  

Sydän, jossa pulssiviivaSaattajaksi lääkäriin, tutkimuksiin ja hoitoihin

Lähden ikäihmisen tueksi ja turvaksi lääkäriin ja tutkimuksiin - autooni mahtuu rollaattori ja kokoontaitettava pyörätuoli. Noudan kotoa, lähdemme asioille yhdessä valmistautuen. Saatan turvallisesti takaisin kotiin. Hoitoalan opintoni auttavat ymmärtämään hoitosuunnitelmia. 

PuuikoniSeuraa ja virkistystä sekä luontoelämyksiä

 

Lähden seuraksi vaikka kaupungille kahvittelemaan tai tulen seuraksi ikäihmisen kotiin. Autan pääsemään kulttuurin pariin ja tapahtumiin. Tarjoan kyydin ja tuen luonnon ääreen. Autan pysymään kiinni mielekkäässä elämässä.

Ikoni hoitohenkilöstäOmaishoitajan tauko ja hoidettavan virkistysretki

 

Omaishoitaja tarvitsee ajoittain tauon hoitovastuusta. Ehkä omaisesi haluaisi ajoittain ulkoilemaan kotipihaa edemmäs, mutta syystä tai toisesta sitä on vaikea järjestää. Tarjoan omaisellesi pienen retken ja samalla sinulle kaivatun tauon omaishoidosta. Tunnin parin tauon jälkeen sinulla on enemmän annettavaa omaisellesi.

Ikoni, jossa kotitaloKotipalvelu - huolenpitoa ikäihmisestä ja hänen kodistaan

Tarjoan viikottaista huolenpitoa kotona. Autan kotitöissä ja tarjoan mahdollisuuden osallistua niin, että ikäihmisen toimintakyky pysyy yllä. 

Päivistä tuli meille kuin perheenjäsen, kun hän huolehti isäni asioista usean vuoden ajan ja tuki isääni myös sairaalajaksojen aikana.

Eniten iloa isälleni tuottivat Päivin kanssa keskustelut ajankohtaisista asioista, mökillä pistäytymiset ja yhteistyössä tehdyt puutarhatyöt.

Isäni sai apua myös kodinhoidon askareissa, tietokoneen käytössä ja pankkiasioiden hoidossa.

Suosittelen lämpimästi

Antti Nupponen

Päivi kävi usean vuoden ajan äidin seurana ja ilona. Äiti pystyi asumaan kotona 93 vuoden ikään asti, jolloin hänen elämänsä päättyi.

Päivi jaksoi aina rohkaisevasti kannustaa ulkoiluun ja muihin aktiviteetteihin, joihin äiti kykeni korkean iän, osteoporoosi ja alzheimerin tuomien haasteiden puitteissa.

Hän on luotettava, ystävällinen iloinen persoona, erittäin joustava ja on valmis tarttumaan toimeen.

Suosittelen lämpimästi Päivin ja Lainajalat palveluja.

Kiitollisena muistaen aikaa, jonka Päivi vietti äidin kanssa.

Eija Laine

Ota yhteyttä.

Soita 050 560 6588 tai jätä viesti.

Palaan asiaan mahdollisimman pian. Kiitos viestistäsi.

  • Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteistyössä iäkkäiden tukena ja ilona

Päivi Kantola, Lainajalat Oy, logo

Lainajalkojen uutiskirje

Ajoittaisia kuulumisia ja tiedotteita Lainajalkojen toiminnasta.

Kiitos liittymisestä uutiskirjeen saajaksi!