Lainajalat | Esittely
Mikä on Lainajalat ja kuka on Päivi palvelujen takana.
Lainajalat palvelut tarjoaa Päivi, yrityksen perustaja. Ei vaihtuvia työntekijöitä.
Lainajalat ja Päivi ikäihmisten palveluksessa
Perustin Lainajalat yritykseni 2007 tilanteessa, jossa halusin tehdä itselleni enemmän merkityksellistä työtä omilla ehdoillani ja nimenomaan iäkkäiden ihmisten parissa.
Minulla oli kokemusta SPR:n ystäväpalvelusta, kun olin toiminut 85-vuotaan näkövammaisen rouvan tukena usean vuoden ajan nähden häntä kerran viikossa ja matkustaen hänen kanssaan. Elämänsä loppumetreillä hänestä tuli myös asiakkaani. Yhteinen matkamme kesti kahdeksan vuotta ja olin saattamassa häntä myös viimeisellä etapilla. Meistä tuli ystäviä ja tutustuin myös hänen lapsenlapsiinsa. Noilta ajoilta on jäänyt paljon mukavia ja hauskoja muistoja.
Halu palvella iäkkäitä luotettavasti ja yksilöllisesti
Hyvä ystäväni halusi osallistua yritykseni perustamiseen rahoittajana ja häntä minun on kiittäminen siitä, että hän kannusti minua perustamaan yrityksen. Harkitsin ja kypsyttelin asiaa pari vuotta, kävin työn ohessa kotiavustaja- ja yrittäjäkurssin, minkä jälkeen olin valmis irtisanoutumaan. Käynti kaupparekisterissä on muistoissani yksi elämäni onnellisimmista päivistä Haluan omalta osaltani olla lievittämässä monen iäkkään ja kotona asuvan muistisairaan ihmisen yksinäisyyttä tarjoten palveluja luotettavasti ja yksilöllisesti, asiakkaan tarpeista lähtien.
Tärkeimpänä tehtävänä iäkkäiden yksinäisyyden vähentäminen
Lainajalat on yritys, jonka tärkein tavoite ei ole voiton maksimointi, vaan yksinäisyyden minimointi tai ainakin sen huomattava väheneminen. Teen työtäni yksityisenä sosiaalipalveluna, jolloin yritykseni ei ole arvonlisäverovelvollinen.
Lainajalat on yhden henkilön eli minut työllistävä yritys eikä sen tarkoitus ole ainakaan lähiaikoina laajentua isommaksi. Olen kerran ollut kahden viikon sairaslomalla ja silloin minulla oli sijainen. Kun pidän lomaa, yleensä omainen/omaiset tekevät ne asiat, mitä minä teen heidän omaisensa kanssa.
Osaamista niin ihmisten kuin asioiden hoidossa
Ennen Lainajalkojen perustamista tein parikymmentä vuotta töitä sihteerinä sekä pienissä että suurissa yrityksissä, joten osaan auttaa iäkkäitä myös asioinneissa, sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen lähettämien viestien tulkitsemisessa. Viimeiset kymmenen vuotta ennen Lainajalkoja työskentelin asiakaspalvelussa teleoperaattorilla, joten ihmisten palvelu on hyvin tuttua ja mieluista. Nyt vain saan palvellla itselleni merkityksellisemmissä aiheissa eli ikäihmisten hyvinvoinnin parissa.
Päivi avusti lähes seitsemän vuoden ajan Alzheimeria sairastanutta äitiämme, minkä ansiosta hän pystyi asumaan kotonaan. Tällä hetkellä Päivi ulkoilee 85-vuotiaan sukulaismiehemme Juhanin kanssa ja auttaa häntä kotiaskareissa 3-4 kertaa kuukaudessa. Päivin kanssa on helppo kommunikoida, hän pitää aina lupauksensa ja ikäihmiset viihtyvät hyvin hänen mukavassa seurassaan.
Päivi – iäkkäille tutuksi tuleva, yrityksen ainut työntekijä
Entä minä sitten? Olen Päivi, viisikymppinen, elämään myönteisesti suhtautuva, luotettava ja monipuolisesti elämää kokenut nainen. Minulle tärkeää elämässä ovat hyvät ihmissuhteet, lukeminen, luonnossa liikkuminen ja mielenrauha. Unohtamatta personal traineriäni, koiraani Ressu-lagottoa, jonka kanssa teen joka aamu metsälenkin. Pidän kulttuurista sen eri muodoissaan, eri toten valokuvauksesta, jota harrastan lähes päivittäin. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävä, monesti ihmiset tulevat pyytämään minulta apua.
Opintoja ja käytännön kokemusta iäkkäiden ihmisten perushoidosta
Olen käynyt EA1:n ja hätäensiapukurssin ja minulla on käytännön kokemusta iäkkäiden ihmisten perushoidosta. Minulla on myös hoitoalan opintoja, joita jatkan töiden ohessa.
Tehdessäni keikkatöitä kaupungin kotihoidossa huomasin, että yksinäisyys ja elämän sisällöttömyys on monen iäkkään ihmisen elämässä läsnä.
Olen kotiavustaja ja lähihoitaja-opintoni ovat puolessa välissä. Minulla on käytännön kokemusta
pyörätuolin käyttäjistä sekä nostolaitteista. Olen käynyt SPR:n ystäväpalvelukurssin ja minulla on hygieniapassi. I can serve you also in English, jag kan betjäna dig också på svenska.
Autan liikkeelle kodista ja olemaan aktiivisesti elämässä mukana
Lainajalkojen yritysidea on alusta lähtien ollut auttaa ikäihmisiä pääsemään ulos turuille ja toreille kodeistaan, olemaan aktiivisena toimijana omassa elämässään.
Noudan ikäihmisen kotoa, autan lähtövalmisteluissa ja saatan autolle. Autooni mahtuu rollaattori ja kokoon taitettava pyörätuoli, joten myös liikuntarajoitteinen ihminen voi päästä kanssani kokemaan elämää kotinurkkia kauemmaskin.
Sisältöä iäkkäiden elämään
Mielestäni tärkeää on kohdata ihminen ihmisenä ja auttaa häntä hyödyntämään omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan.
Matkamme tällä pallolla on ainutlaatuinen ja jokaisen elämän soisi myös olevan mielekästä hamaan loppuun saakka. Tulen mielelläni auttamaan Sinua elämäsi ainutlaatuisuuden toteutumisessa!
Iloa päivääsi, toivottavasti kohdataan.
Päivi
Päivi toimi vuosia liikuntakyvyttömän Alzheimerin tautia sairastaneen, nyt jo edesmenneen omaiseni avustajana, myös taudin vaikeassa loppuvaiheessa. Päivi on luotettava, ystävällinen ja huomaavainen seuralainen ja valmis osallistumaan hankalampiinkin hoitotehtäviin. Voin lämpimästi suositella Päiviä ja Lainajalat palveluja
Ota yhteyttä.
Soita 050 560 6588 tai jätä viesti.
Palaan asiaan mahdollisimman pian. Kiitos viestistäsi.