Saattajapalvelu helpottaa omaisen arkea

Oletko monesti tilanteessa, jossa sinun pitäisi olla kahdessa paikassa samaan aikaan? Kuten viemässä iäkästä omaistasi lääkäriin tutkimuksiin työpäiväsi aikana etkä millään voisi olla pois töistä?
Tähän voisi olla ratkaisuna käyttää Lainajalkojen saattajapalvelua. Työnantajasi on tyytyväinen, omaisesi pääsee turvallisesti ajallaan sinne minne pitääkin ja voit vielä hyödyntää kotitalousvähennyksen.

Yleensä vapaaehtoisten kontolla

Saattajapalvelu mielletään monesti vapaaehtoisten tekemäksi työksi, mutta heitäkään ei riitä joka paikkaan.

Olen yrittäjänä tehnyt töitä iäkkäiden ja muistisairaiden parissa jo 15 vuoden ajan, joten kysyntää riittää. Tarvittaessa avustan asiakkaalle myös ulkovaatteet päälle ja lähdemme yhdessä kohteeseen. Asiakkaani pyytävät minut usein myös mukaan esim. sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle, jotta voin ”raportoida” käynnistä omaisille.

Saattajapalvelu tukena ja turvana

Yksi tärkeä pointti saattajapalvelussa on sen tuoma henkinen ja myös fyysinen tuki asiakkaalle. Jos on elänyt yksin pitkään ja liikkunut vähän ulkona, kasvaa lähtemisen kynnys korkeaksi ja voi tuntua pelottavalta kohdata muita ihmisiä. Toimin ikään kuin suojakilpenä asiakkaan ja muun maailman välissä – toki tukien ihmisen omaa toimintakykyä ja sen yllä pitämistä.

Sosiaalinen ulottuvuus

Yhdessä luotettavan saattajan kanssa kulkeminen tuo tunteen myös toisen ihmisen läsnäolosta ja jakamattomasta huomiosta.  Asioiden hoitaminen on tietysti ykkösenä, mutta sosiaalista ulottuvuttakaan ei pidä väheksyä. Moni yksinasuja saattaa kärsiä yksinäisyydestä ja seuran puutteesta.  Jos saattaja vielä on tullut tutuksi vuosien varrella, niin voidaan jatkaa juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Ihmissuhteiden ylläpitäminen

On tutkittu, että ihmissuhteiden ylläpito vaikuttaa myönteisesti ihmisen mielialaan ja hyvinvointiin. Vien kahdesti viikossa erästä iäkästä herraa tapaamaan hänen hoivakodissa asuvaa vaimoaan. Tämä rouva kommunikoi enää katseellaan ja käden puristuksella, mutta uskon, että viikottaiset hetket ovat molemmille arvokkaita ja merkityksellisiä.

Ulkoilu ja virkistys

Tietynlaisesta saattajapalvelusta on kyse myös silloin, kun lähdetään yhdessä virkistymään raikkaaseen ulkoilmaan tai nauttimaan kulttuuritarjonnasta.  Asiakkaan kunnon mukaan sopiva kävelylenkki ja sen jälkeen mukava kahvihetki jossain tunnelmallisessa kahvilassa voi olla viikon kohokohta. Yhden asiakkaani sanoin ”taivaallista”,  kun kysyin mitä mieltä hän oli päivän ohjelmasta <3

Kysy saattajapalvelua avuksesi

Summa summarum –  ota rohkeasti yhteyttä ja kysy halutessasi suosituksia. Saattajapalvelun hyödyntäminen on helppoa, ota yhteyttä lähettämällä sivujeni kautta yhteydenottopyyntö tai soittamalla suoraan puh. 050 560 6588.

Autan mielelläni ja autooni mahtuu mukaan liikkumisen apuvälineet.

Yhdessä eteenpäin toinen toistamme tukien <3

Syysterveisin

Päivi

 

  

 

 

 

 

 

Päivi Kantola, Lainajalat Oy, logo

Lainajalkojen uutiskirje

Ajoittaisia kuulumisia ja tiedotteita Lainajalkojen toiminnasta.

Kiitos liittymisestä uutiskirjeen saajaksi!