Kaipaako iäkäs läheinen enemmän kuin ehdit?

Onko sinulla välillä riittämätön olo, kun yrität tasapainotella työn, perheen ja muiden velvollisuuksien välissä samalla varmistaen, että iäkkäällä läheiselläsi on kaikki hyvin? 

Olet varmasti tehnyt parhaasi: soittanut, käynyt kylässä ja huolehtinut siitä, että hänellä on tarvittavat ruoat ja lääkkeet. Silti mielessä voi pyöriä huoli siitä, kaipaako hän enemmän seuraa, tukea tai ihan vain virkistäviä hetkiä kodin ulkopuolella. 

Aina ei omat tunnit ja voimavarat riitä kaikkeen – eikä tarvitsekaan. Pyrin auttamaan iäkästä läheistäsi voimaan sekä fyysisesti että henkisesti paremmin ja tuomaan sinulle lisää mielenrauhaa.

Yksi ihminen, pysyvä turva

Olen yritykseni ainut työntekijä. Se tarkoittaa, että läheisesi saa aina kohdata ystävällisen tutun ja turvallisen ihmisen. Ei vaihtuvia kasvoja tai monimutkaisia järjestelyjä, vaan vakituinen, henkilökohtainen tuki iäkkään arjessa. Tämä jatkuvuus tuo turvaa ja helpottaa arkea, kun iäkäs tietää, keneltä saa apua ja seuraa kerta toisensa jälkeen.

Iloa ja virkistystä kodin ulkopuolisesta toiminnasta

Palveluni punaisena lankana on alusta asti tukea iäkkään fyysistä ja henkistä hyvinvointia kodin ulkopuolisten aktiviteettien avulla. Lähdemme lähes aina yhdessä raittiiseen ulkoilmaan kävelylle ja kahville. 

Tällainen toiminta antaa monelle ikääntyneelle sen tärkeän tunteen, että hän pystyy edelleen vaikuttamaan omiin asioihinsa ja nauttimaan elämästään – myös iän karttuessa.

Hyvä esimerkki tästä on eräs 93-vuotias asiakkaani, joka kertoo:

”Tuntuu, että vielä kykenee johonkin ja on mukana menossa, kun pääsee itse kauppaan ja kahville. Se tekee hyvää itsetunnolle.”

Jokainen meistä haluaa säilyttää itsemääräämisoikeutensa mahdollisimman pitkään. Haluan tarjota juuri sitä kokemusta: arvostavaa ja yksilöllistä tukea, joka mahdollistaa omannäköisen arjen jatkumisen.

Pienet asiat tuovat suuria iloja

Yhteiset käynnit ulkona, pienet retket tai kahvitteluhetket voivat tuntua iäkkäästä piristäviltä irtiotoilta arjesta. Yksi asiakkaani kuvailee joka perjantain lounastamme ”viikon kohokohdaksi” – ruoka maistuu seurassa paremmin ja vaivat unohtuvat jutustelun lomassa.

Arjen hankinnat, kuten uuden kahvinkeittimen ostaminen ja käytön opastus, voivat olla ikääntyvälle suurikin helpotus. Samoin vuodenajan vaihtuessa vaatekaupassa asiointi yhdessä. Kaivatun käsityötarvikkeen löytäminen kaupasta voi tuoda arjen tekemisen iloa. 

Koska työskentelen aina itse jokaisen asiakkaan kanssa, pysyn jatkuvasti kartalla siitä, millaisia hankintoja ja apua hän tarvitsee.

Tukena terveydenhoidossa kotona ja hoivakotiin siirtymisessä 

Ikääntyessä terveydenhoitoon liittyvät asiat nousevat entistä tärkeämpään rooliin. Teen ajanvarauksia esimerkiksi lääkärille tai laboratorioon, jotta sinä voit keskittyä rauhassa työhön tai muihin perhe-elämän velvoitteisiin. Pidän säännöllisesti yhteyttä myös asiakkaideni läheisiin, jotta he ovat aina ajan tasalla iäkkään voinnista.

Muutokset, kuten siirtyminen hoivakotiin, voivat herättää huolta sekä iäkkäässä että hänen perheessään. Osallistun tarvittaessa hoitoneuvotteluihin ja jatkan vierailuja myös hoivakodin puolella – samalla tutulla otteella ja läsnäololla, joka tuo turvallisuutta elämän muutosvaiheissa.

Iloa ikäihmiselle – apua läheisen jaksamiseen

Vaikka huolehdit läheisestäsi rakkaudella, kaikkiin tarpeisiin vastaaminen voi olla uuvuttavaa. Palveluni keventää juuri sinun arkeasi ja tuo samalla turvallisuutta ja sosiaalista virkeyttä ikäihmisen elämään. 

Sinun ei tarvitse selviytyä yksin – yhdessä voimme varmistaa, että läheisesi saa juuri sitä tukea ja seuraa, mitä hän kaipaa.

Kaipaatko apua arkeen?

Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä teille sopiva, yksilöllinen ratkaisu, joka tekee arjesta sekä sinulle että iäkkäälle läheisellesi helpompaa – ja ennen kaikkea onnellisempaa.

Lämpimin terveisin Päivi

Päivi Kantola, Lainajalat Oy, logo

Lainajalkojen uutiskirje

Ajoittaisia kuulumisia ja tiedotteita Lainajalkojen toiminnasta.

Kiitos liittymisestä uutiskirjeen saajaksi!